En ymmärrä miten, mutta helmikuu yllätti positiivisesti
Ajattelin jatkaa vielä muutamalla ajatuksella helmikuusta, vaikka kirjoitinkin jo kuukauden puolivälissä yhden tekstin. Tämä kuukausi on ollut niin vauhdikas, että tuntuu siltä, että ajatuksia kertyy koko ajan lisää.
Remontti on tällä hetkellä iso osa arkea. Meillä on todella kiireinen aikataulu, koska muutto uuteen kotiin on tulossa jo maaliskuussa. Vanha 1945-luvun rintamamiestalo vaatii ennen sitä vielä paljon tekemistä, joten viime viikot ovat menneet aika pitkälti remontin keskellä. Päivät töissä, illat ja viikonloput remonttia.
Yrityksen puolella on myös tulossa yksi todella jännittävä juttu. Olen mukana Oulun suurimmassa baby shower -tapahtumassa pitämässä korupajaa. Se on minulle ensimmäinen kerta, kun järjestän tällaisen, joten kieltämättä se jännittää aika paljon. Samalla olen kuitenkin todella innoissani, koska tällaiset uudet jutut vievät yritystä eteenpäin ja antavat mahdollisuuden kokeilla jotain ihan erilaista!
Vaikka tuntuu siltä, että yritys on ollut tämän kuun aikana vähän taka-alalla kaiken muun keskellä, yksi asia yllätti minut todella positiivisesti. Helmikuun myynti meni nimittäin reilusti yli viime vuoden helmikuun.
Täytyy myöntää, että en ihan ymmärrä miten se on mahdollista, koska markkinointi on ollut viime aikoina aika vähäistä. Yritys on jäänyt väkisinkin hieman remontin ja arjen kiireiden jalkoihin. Ehkä joskus asiat vain menevät niin kuin niiden kuuluu mennä.
Haluan taas sanoa ison kiitoksen kaikille asiakkaille. Jokainen tilaus, viesti ja palaute merkitsee todella paljon, varsinkin tällaisina kuukausina, kun elämässä tapahtuu muutenkin paljon. <3
Maaliskuu näyttää jo nyt siltä, että siitä tulee iso kuukausi – muutto, remontin viimeistelyä ja uusia juttuja yrityksen puolella. Katsotaan mitä kaikkea se tuo tullessaan! Kiitos, kun kuljet tätä matkaa kanssani. <3